maanantai 13. heinäkuuta 2020

Pintakäsittely

Puun pintaa voi käsitellä monin eri tavoin. Valitessa käsittelyainetta on hyvä ottaa huomioon, minkälaista lopputulosta toivoo, ja mitä pinta itsessään vaatii. Haluaako, että puun pinta peittyy kokonaan, vai haluaako puun syiden jäävän näkyviin. Entä minkälaista kulutus-, ja säänkestänyyttä pinta tarvitsee. Ulkokäytössä olevat puukalusteet tarvitsevat eri tavalla suojaa esimerkiksi auringonvalolta ja kosteudelta, kuin sisätiloissa olevat. Ennen puun pintakäsittelyä tulee aina myös muistaa huolellinen pohjatyö, eli pinnan puhdistus rasvatahroista, hiontapölystä ja muusta liasta.

Lakka

Suojaava, läpinäkyvä kalvo, joka tekee puun pinnasta kovan ja kulutusta kestävän. Valittavana eri kiiltoasteita (himmea, puolihimmeä, puolikiiltävä ja kiiltävä). Värisävyn lisääminen on myös mahdollista. Itse käytin puutarhapenkin kunnostamisessa vihreällä sävytettyä lakkaa.


Maali

Peittää puupinnan täysin värillisellä kalvolla. Valittavana eri sävyjä ja kiiltoasteita laidasta laitaan. Ei imeydy puuhun.


Petsi

Petsi värjää puun jättäen syykuviot näkyviin.  Toisin kuin maali, petsi imeytyy puuhun. Se ei kuitenkaan suojaa puuta, joten viimeistelyssä petsin päälle tulee aina lakka, öljy tai vaha. Vesipohjainen petsi sopii käsittelemättömien puupintojen käsittelyyn, kun taas Spriipohjaista petsi soveltuu kaikille puupinnoille. Itse olen käyttänyt ainoastaan spriipohjaista petsiä vanhojen pinnatuolien kunnostamiseen.


Puuvaha

Vaha antaa luonnollisen ja hengittävän suojan puupinnoille. Vaha suojaa pintaa naarmuilta ja kulutukselta hylkien vettä ja likaa. Itse en ole puuvahaa vielä kokeillut, mutta ehkä jo seuraavassa projektissa.

Puuöljy

Suojaa ja sävyttää puupintaa, tehden siitä kestävän ja hengittävän. Öljytty pinta kestää kulutusta eikä halkeile. Puuöljyä käytetään usein piha-, ja parvekekalusteiden, kuten terassien, aitojen, laitureiden ja puutarhatuolien käsittelyssä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti