Jos edellisten, valkoisten pinnatuolien työstäminen sujui ongelmitta, niin samaa ei voi sanoa näistä. Sain kunnostettavaksi kaksi viilupintaista pinnatuolia, joiden istuinosat olivat naarmuuntuneet ja kuluneet. Alkuperäinen ajatus oli, että tuolien istuinosasta ja selkänojasta hiotaan vanha lakka pois, kun taas pinnoihin ja jalkoihin riittäisi pelkkä karhennus.
Vaikka yritin tuoleja, varsinkin istuinosan kaarevaa ja ohutta viilupintaa hioa varovaisesti, en siinä onnistunut. Hioin tuoleja sekä koneella, että käsin (hiomapaperin karkeusaste 120 & 180) saadakseni vanhan lakan kokonaan pois. Lakka lähti, mutta niin kului myös istuinosan reunoilta ohutta viilua. Ensi kerralla osaan olla vieläkin varovaisempi käsitellessäni viilupintaa. Tai mahdollisesti käyttää hiomisen sijasta maalin-, ja lakanpoistoainetta.
Istuinosan viilupinnan kulumisen lisäksi olin vahingossa hionut myös pinnojen alareunojen lakkakerrosta. Vakinko tapahtui, kun yritin liian perusteellisesti hioa pinnojen välejä ja liitoskohtia. Kaikkea lakkaa on aika mahdoton saada liitoskohtista hiottua ilman pinnojen irrottamista. Tätä ei kuitenkaan tuolien omistajan toiveesta tehty.
Seuraavaksi oli keksittävä keino korjata vaurioituneet pinnat. Yksi vaihtoehto olisi ollut hioa kaikki pinnat kokonaan ja maalata uudelleen. Tähän en kuitenkaan halunnut ryhtyä, vaan päätin kokeilla petsiä kulumien piilottamiseen. Käytin tuoleissa kahta Liberon Spriipohjaista petsiä. Istuinosan ja selkänojan värjäämisessä käytin värisävyä Tiikki, ja pinnoja paikkaukseen Vaalealla Tammea.
Tiikki antoi tuolille punertavan pehmeän, luonnollisen ja lämpimän värisävyn. Petsasin istuinosan ja selkänojan kahteen otteeseen, jonka jälkeen paikkailin pinnojen kulumia vaaleammalla sävyllä. Petsi osottautui näiden tuolien kunnostamiseen täydelliseltä valinnalta. Se teki tuolin viilupinnast taas elävän ja siistin näköisen.
Tuolit olivat lakkauksen jälkeen valmiit. Ainoa kohta, joka lopputuloksessa jäi hieman häiritsemään, oli pinnojen kiinnityskohtiin jäänyt vanha lakka. Koska pinnoja ei irrotettu, jäi vanhaa lakkaa jonkun verran petsin alle. Muuten näiden, hieman haasteelliseksi osottautuneiden pinnatuolien kunnostus onnistui hyvin ja olin lopputulokseen tyytyvinen.
Tuoleista vielä sen verran, että olettaisin niiden olevan jotain sukua Edsbyn Fanett tuoleille (pohjassa olevat leimat olivat kuluneet tunnistamattomiksi). Ilmari Tapiovaara suunnitteli kuusipinnaiset Fanett-tuolit 1950-luvulla. Kunnostamissani tuoleissa oli kuitenkin seitsemän pinnaa, joka poikkeaa alkuperäisestä Fanett-tuolista. Seitsemän pinnaisia tuoleja valmistettiin kuitenkin samalla Edsbyn tehtaalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti