keskiviikko 1. heinäkuuta 2020

Innostuin puutöistä

Olen löytänyt itsestäni uuden puolen, puutyöläisen. Käsillä tekemisestä olen pitänyt aina, kuten neulomisesta, askarteusta ja maalaamisesta, mutta puutöitä ei viimevuosina ole tullut tehtä yhtä linnunpönttöä lukuunottamatta. Innostus puutöistä, tai pikemminkin puisten huonekalujen kunnostamisesta lähti liikkeelle siitä, kun puolisoni huomasi paikallisessa facebook kierrätysryhmässä lahjoitettavana olevan pihapenkin. Ja jo seuraavana päivänä haettiin pientä hiontaa ja maalausta kaipaava penkki työstettäväksi omaan autotalliin.


Etenkin penkin istuinosassa ja käsinojissa oli useita naarmuja ja kulumia, irtoavista tikuista putumattakaan. Muutama tunti siinä meni, ennen kuin penkki oli koneella hiottu lakkauskuntoon (ensin karkeamalla hiomapaperilla ja sen jälkeen ohuemmalla). Ennen lakkausta oli tottakai muistettava myös penkin huolellinen putsaus hiontapölystä.


Penkkiin käytettin Unica Super 20 puolihimmeää, vihreällä sävytettyä kalustelakkaa. Annoin lakan kuivua yön yli, jonka jälkeen karhensin penkin pintaa ohuella hiomapaperilla ja lakkasin toisen kerroksen.


Tällainen tästä penkistä nyt sitten tuli. Lakan vihreä sävy ei ihan pääse tässä kuvassa oikeuksiinsa,   mutta itse pidän lopputuloksesta kovasti. Vihreän sävy tuo penkkiin omanlaista hauskuutta ja ainutlaatuisuutta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti